mökkiperunat

Jokaisella mökillä voi olla kivaa.

Category: kalastus

Kun hauesta tulee syyshauki

Syyshauki on jokaiselle kalastajalle tuttu käsite. Mutta mitä se tarkoittaa? Muuttaako hauki olemustaan syksyisin? Saa sarvet päähänsä? Vai kenties siivet selkäänsä?

Tähän saa kalastajilta erilaisia vastauksia. Minulle syyshauen kalastuksessa yksi tärkeä asia on ympäröivä luonto. Syyshauki ottaa pyydykseen keskipäivällä valoisan aikaan ja silloin syksyisellä järvellä on kaunista.

Muutaman vinkin annan syyshauen pyytäjille. Järvellä tulee kylmä. Vaatetta pitää pukea reilusti päälle. Soutuveneilijälle suosittelen istuinalustaa. Se kannattaa teipata penkkiin kiinni, muuten se voi syyshauen kanssa taistellessa lähteä tuulen mukana karkuun. Myös syyshauki tuntee veden kylmyyden ja ui rauhallisemmin. Viehettä kannattaa kelata hiukan rauhallisemmin kuin kesällä. Kivikot ja karikot ovat hyviä ottipaikkoja.

Se kalamiehen pahin ajanjakso

Mökkiperunoiden innokkaimat kalastajat, eli Mikael ja Max, olivat jo jonkin aikaa suunnitelleet pilkille menoa mökkiviikonloppuna. Toukkia oli ostetettu kolmea eri lajia. Pilkkivavat viritettiin kuntoon. Mutta ei mikään ei auta kun jää on liian heikko. Edes pelastusliivit päällä ja naskalit kaulassa ei voinut muutamaa metriä kauemmas mennä, sen koeporaukset auttamatta osoittivat.

 

Veneellä ei pääse vesille ja jäät ovat liian heikot. Mitä  kalastajat silloin sitten tekevät? Tietenkin lukevat kalastuskirjoja ja suunnittelevat seuraavia retkiä! Kirjastosta käteen tarttui Risto Jussilan kirja Pilkki – Ammattilaisten salaisuudet helppoina vinkkeinä. Vaikuttaa varsin kiinnostavalta kirjalta.

© 2019 mökkiperunat

Theme by Anders NorenUp ↑